Viikko 4.

On taas tullut todettua, että odottavan aika on pitkä. Se on pitkä ja tylsä ja turhauttava. En tiiä miten raskaana olevat naiset jaksaa oottaa 9 kuukautta 😀  Toisaalta, kahen viikon päästä ollaan jo Helsinki-Vantaalla ja ootellaan koneen lähtöä. JEI!!

Kaikenlaista jännää tässä ootellessa on tullu tehtyä. Kävin ihanan siskoni Nellsonin luona Joensuussa pari päivää viettämässä. Käytiin myös Nellin työpaikassa Kerubissa syömässä ja musavisailemassa. Piipahtakaa ihmeessä, erinomaista ruokaa ja rento fiilinki. Sain myös Nelliltä ekan joululahjan ❤ Ninja-avaimenperä lähtee Krabiin matkaan. Kiitos! 🙂 Palaillessa Joensuusta Valtimolle keli ei ollut ihan kaksinen, vaan lunta tulla tuprutteli ihan reippaasti. Mutta hienoa tässä oli se, että pääsin kivasti illakoimaan lapsen tavoin ulos ja rakentelemaan kaikenmoisia lumijuttuja 😀 Tän talven lumikiintiö tuli henkilökohtaisesti nyt täyteen.

Lystiä lumessa.

Sekä lauantaina että sunnuntaina vietettiin pikkujouluja. Lauantaina äitin kanssa meillä oli havunoksilla koristeltu joulusauna, jonka jälkeen paistettiin torttuja ja syötiin konvehteja. Sunnuntaina syötiin äipän ja veljen perheen kanssa tuunattu joululounas, sisältäen porkkana- ja lanttulaatikkoa, mummon karjalanpiirakoita, ”kinkkua” (possun pihvejä) ja rommirusinajälkkäriä, sekä tietty glögiä. Sain tällöin toisen joululahjoistani, uuden kalenterin, joka tulee tarpeeseen! Kiitos Tommi, Laura ja Lucas ❤IMG_3237

Eilen hurautettiin äipän kanssa Nurmekseen kattomaan Leijonasydän-elokuvvaa. Isoimmat fiilikset taisi tulla elokuvan sijaan itse Nurmes-talosta. Tuossa rakennuksessa oon nimittäin viettäny äärettömän määrän tunteja lapsuudessa ja nuoruudessa. Meinasi pienimuotoinen liikutuskin hiipiä paikalle, kun seisoin Palanderin salin ovella ja katselin Nurmeksen Seppojen tanssijaoston ilmoitustaulua. Ja kuinka Hannikaisen salin näyttämö näytti pieneltä, kun se lapsena oli niin iso. Ja ne Kahvio Marjatassin karkkipussit ❤  Varsinainen walk down the memory lane..

Matkalaukut odottaa pakkaajaa, siitäpä savottaa ensi viikoksi. Sitä ennen pääsen kummipoika-Elmon kanssa kattomaan Mikael Gabrielia tostaina 😀